Lemuria

Kartta, jossa näkyy Lemuria laajimmillaan, W. Scott Elliotin teoksesta The Story of Atlantis and the Lost Lemuria. Tämän kirjan kartat perustuvat alkuperäisiin karttoihin, joita teosofi Charles W. Leadbeater oli tutkinut mestareiden retriiteissä.

Kartta, jossa näkyy Lemuria myöhempänä ajanjaksona, teoksesta The Story of Atlantis and the Lost Lemuria. Scott-Elliotin mukaan mantereen lopullista uppoamista edelsi sarja luonnonmullistuksia.

Kartta, jossa näkyy Atlantis laajimmillaan ja pienempi Lemurian manner nykyisen Tyynen valtameren alueella, teoksesta The Story of Atlantis and the Lost Lemuria.

Kartta, jossa näkyy maailma sen jälkeen, kun suurin osa Lemuriasta oli uponnut ja suurin osa Atlantiksesta oli yhä ehjä, teoksesta The Story of Atlantis and the Lost Lemuria.

Kartta, jossa näkyy maailma sen jälkeen, kun suurin osa Atlantiksesta oli uponnut, mutta Poseidon-niminen jäljelle jäänyt osa oli vielä ehjä, teoksesta The Story of Atlantis and the Lost Lemuria.

Lemurian kartta kirjasta The Lost Continent of Mu, kirjoittanut James Churchward (1927). Tämä kartta perustuu Churchwardin lukemiin muinaisiin teksteihin, ja siinä näkyy Lemurian manner sellaisena kuin se oli ennen sen lopullista tuhoa.

Mu eli Lemuria on Tyynenmeren kadonnut manner. Arkeologi ja The Lost Continent of Mu -kirjan kirjoittajan James Churchwardin löydösten mukaan se ulottui Havaijin pohjoispuolelta lähes viisituhatta kilometriä etelään Pääsiäissaarelle ja Fidžille. Se koostui kolmesta maa-alueesta, jotka ulottuivat yli kahdeksantuhatta kilometriä idästä länteen.

Churchwardin historia muinaisesta Emämaasta perustuu niihin pyhiin tauluihin kirjoitettuihin tietoihin, jotka hän väittää löytäneensä Intiasta. Intialaisen temppelin ylipapin avustuksella hän tulkitsi taulut. Viidenkymmenen vuoden tutkimustyön aikana hän vahvisti niiden sisällön muista kirjoituksista, kaiverruksista ja legendoista, joihin hän törmäsi Kaakkois-Aasiassa, Jukatanilla, Keski-Amerikassa, Tyynenmeren saarilla, Meksikossa, Pohjois-Amerikassa, muinaisessa Egyptissä ja muissa sivilisaatioissa. Hän arvioi, että Mu tuhoutui noin kaksitoistatuhatta vuotta sitten maanosaa kannattaneiden kaasukammioiden romahdettua.

Äidin palvonta

Useita tuhansia vuosia sitten Tyynenmeren alle uponneen Lemurian kadonneen mantereen sivilisaation perustana oli Äidin palvonta. (Jälleen 1900-luvulla oli Äidin palvonnan määrä tulla etualalle.) Elämän evoluutio Emämaassa (Lemurialla) ja sen siirtokunnissa edusti Hengen alkuperäistä sysäystä Aineeseen tällä planeetalla. Varhaiset juurirodut saattoivat päätökseen jumalallisen suunnitelmansa syklit useiden kultaisten aikakausien aikana. Kultaiset aikakaudet saavuttivat huippunsa ennen syntiinlankeemusta. Maskuliininen säde (Hengen laskeutuvat spiraalit) toteutui feminiinisen säteen kautta (Aineen nousevat spiraalit) muodon maailmassa.

Mu:n päätemppelissä Jumalallisen Äidin liekkiä vaalittiin Auringon Kultaiseen Kaupunkiin keskittyneen Jumalallisen Isän liekin koordinaattina. Pyhän tulen papit ja papittaret pitivät yllä kosmisten voimien tasapainoa planeetan elämänaaltojen puolesta jatkuvasti tehtyjen muinaisten rituaalien kautta, joilla kutsuttiin Logosta, sekä Sanan pyhien äänteiden ja mantrojen sävelkulkujen kautta. Kaikkialle Mu:n kaukaisiin siirtokuntiin perustettiin päätemppeliä ja sen liekkikeskittymää vastaavat Neitsyttietoisuuden pyhäköt. Näin luotiin maan ja auringon välille valokaari, joka ankkuroitiin sekä alhaalla olevaan liekkiin että ylhäällä olevaan liekkiin. Sen kautta välittyivät Logoksen energiat, jotka olivat välttämättömiä muodon ja ainesten materialisoinnille Aineen tasoilla.

Kaukana omista vähäisistä saavutuksistamme olivat ne suuret teknologiset edistysaskeleet, jotka saavutettiin Mu:n vuosisatojen ajan jatkuneen kulttuurin aikana. Ne tuotiin esiin yleismaailmallisen yhteenkuuluvuuden kautta Jumalallisen Äidin kanssa, jonka tietoisuus käsittää kaikkea maan tasolla tapahtuvaa ilmenemistä ohjaavat lait. Kansa omistautui Jumalan suunnitelmalle, joka tuli ilmi hänen Kaiken-näkevän-silmänsä kautta. Heidän saavutuksensa kaikilla aloilla osoittavat, mihin korkeuksiin sivilisaatio voi kohota, kun Äitiliekkiä kunnioitetaan ja rakastetaan jokaisessa sydämessä ja kun sitä vartioidaan ja laajennetaan hänen nimelleen omistetuissa pyhäköissä. Käy selväksi, että ihmisen lankeemus armosta oli itse asiassa seurausta siitä, että hän luopui Äidin palvonnasta ja käytti väärin peruschakraan sijoitetun siemenatomin energioita. Juuri siemenatomi luo Äitiliekin valon fyysiseen kehoon.

The Fall of man on Lemuria

The fall of Mu, then, was the direct result of the Fall of man, which reached its lowest point in the desecration of the shrines to the Cosmic Virgin. This came about gradually through compromise with Principle, separation from the Holy Ghost, and the loss of vision that inevitably results therefrom. Blinded by ambition and self-love, priests and priestesses no longer tended the flames; forsaking their vows, they abandoned the practice of those sacred rituals that had remained unbroken for thousands of years—even as the holy angels keep perpetual watch over the unfed flame that burns upon the altar of the Most High God.

The worship of the Moon Mother, the Great Whore mentioned in the Book of Revelation, replaced the worship of the Sun Mother, the Woman whom John saw “clothed with the sun, and the moon under her feet, and upon her head a crown of twelve stars.” A black crystal set in lead and stone became the focus for the perversion of the Mother ray and the symbol of the new religion. One by one the inner circles of the temple orders were violated through the diabolical practice of black magic and phallic worship taught by the Luciferians, until a completely false theology wiped out the pristine patterns of the Mother Cult.

Life on the continent of Mu was further corrupted by aliens and fallen angels with their grotesque genetic miscreations, mocking the Godhead and violating the sacred science of the Mother by engaging men in wars of the gods.

The sinking of Lemuria

By and by the early rumblings of cataclysm were heard by the inhabitants of Mu. The altars of the most remote colonies were the first to topple. When the last strongholds—the twelve temples surrounding the main temple—were taken over by the Satanists, the momentum of light invoked by the remnant of the faithful was not great enough to hold the balance for the continent.

Thus Mu finally sank by the sheer weight of Darkness that her children had invoked—and which, because their deeds were evil, they had come to love more than the Light. She went down in a horrendous mass of volcanic fire and exploding lava, and the flame focuses that had sustained a mighty people and a mighty civilization were no more. What had taken hundreds of thousands of years to build up was torn down in a cosmic interval—the achievements of an entire civilization lost in oblivion, the spiritual-material evolution of man stripped from his outer memory!

The loss of the Mother flame

Devastating though that cataclysm was for millions of souls, of far greater consequence was the destruction of the focus of the Mother flame that had blazed on the altar of the main temple—a life-giving fire, the insignia of each man’s Divinity made manifest as Above, so below. Alas, the torch that had been passed was let fall to the ground. The strategies of the fallen ones, who had worked night and day with a fanatical zeal, were successful in accomplishing their end: the Mother flame was extinguished on the physical plane.

For a time it looked as though the Darkness had completely enveloped the Light. Beholding the defection of the race, cosmic councils voted to dissolve the planet whose people had forsaken their God; and this would have been its fate had Sanat Kumara not interceded, offering to exile himself from Hesperus (Venus) in order to keep the flame on behalf of mankind and hold the balance of the Light for Terra until such time as mankind should return to the pure and undefiled religion of their ancient forebears.

Although the physical focus of the Mother flame was lost when Mu went down, the feminine ray has been enshrined on the etheric plane by the God and Goddess Meru in their temple at Lake Titicaca.

Paradise lost

The souls who perished with the Motherland reembodied upon a naked earth. Their paradise lost, they roamed the sands whose atoms were etched with the edict of the LORD God “Cursed is the ground for thy sake....” Having no recall of their former estate and no tie thereto—for they lacked the Flame—they reverted to a primitive existence. Through disobedience to the laws of God, they forfeited their self-mastery, their right to dominion, and their knowledge of the I AM Presence. Their threefold flame was reduced to a mere flicker and the lights in their body temples went out.

Man, no longer found in the image of the Christ, became one of the species (Homo sapiens), an animal among other animals, his God-potential sealed for a thousand days of cosmic history. Thus began the tortuous trek of evolution that has brought civilization to its present level and which is intended to culminate in a golden age of Christ-mastery and full God-realization.

See also

Golden age

For more information

For additional teaching on Lemuria and its fall, see Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, The Path of the Higher Self, volume 1 of the Climb the Highest Mountain® series, pp. 60–78, 411–14.

See also James Churchward, The Lost Continent of Mu (1931; reprint, New York: Paperback Library Edition, 1968).

H. P. Blavatsky, The Secret Doctrine, Vols. I and II, (Pasadena, Ca.: Theosophical University Press, 1888, 1963), check index for references to Lemuria.

Sources

Pearls of Wisdom, vol. 31, no. 26, June 12 1988.

Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, The Path of the Higher Self, volume 1 of the Climb the Highest Mountain® series, pp. 411–14.