Lemuria
_Atlantis,_Map4.jpg)
Mu eli Lemuria on Tyynenmeren kadonnut manner. Arkeologi ja The Lost Continent of Mu -kirjan kirjoittajan James Churchwardin löydösten mukaan se ulottui Havaijin pohjoispuolelta lähes viisituhatta kilometriä etelään Pääsiäissaarelle ja Fidžille. Se koostui kolmesta maa-alueesta, jotka ulottuivat yli kahdeksantuhatta kilometriä idästä länteen.
Churchwardin historia muinaisesta Emämaasta perustuu niihin pyhiin tauluihin kirjoitettuihin tietoihin, jotka hän väittää löytäneensä Intiasta. Intialaisen temppelin ylipapin avustuksella hän tulkitsi taulut. Viidenkymmenen vuoden tutkimustyön aikana hän vahvisti niiden sisällön muista kirjoituksista, kaiverruksista ja legendoista, joihin hän törmäsi Kaakkois-Aasiassa, Jukatanilla, Keski-Amerikassa, Tyynenmeren saarilla, Meksikossa, Pohjois-Amerikassa, muinaisessa Egyptissä ja muissa sivilisaatioissa. Hän arvioi, että Mu tuhoutui noin kaksitoistatuhatta vuotta sitten maanosaa kannattaneiden kaasukammioiden romahdettua.
Äidin palvonta
Useita tuhansia vuosia sitten Tyynenmeren alle uponneen Lemurian kadonneen mantereen sivilisaation perustana oli Äidin palvonta. (Jälleen 1900-luvulla oli Äidin palvonnan määrä tulla etualalle.) Elämän evoluutio Emämaassa (Lemurialla) ja sen siirtokunnissa edusti Hengen alkuperäistä sysäystä Aineeseen tällä planeetalla. Varhaiset juurirodut saattoivat päätökseen jumalallisen suunnitelmansa syklit useiden kultaisten aikakausien aikana. Kultaiset aikakaudet saavuttivat huippunsa ennen syntiinlankeemusta. Maskuliininen säde (Hengen laskeutuvat spiraalit) toteutui feminiinisen säteen kautta (Aineen nousevat spiraalit) muodon maailmassa.
Mu:n päätemppelissä Jumalallisen Äidin liekkiä vaalittiin Auringon Kultaiseen Kaupunkiin keskittyneen Jumalallisen Isän liekin koordinaattina. Pyhän tulen papit ja papittaret pitivät yllä kosmisten voimien tasapainoa planeetan elämänaaltojen puolesta jatkuvasti tehtyjen muinaisten rituaalien kautta, joilla kutsuttiin Logosta, sekä Sanan pyhien äänteiden ja mantrojen sävelkulkujen kautta. Kaikkialle Mu:n kaukaisiin siirtokuntiin perustettiin päätemppeliä ja sen liekkikeskittymää vastaavat Neitsyttietoisuuden pyhäköt. Näin luotiin maan ja auringon välille valokaari, joka ankkuroitiin sekä alhaalla olevaan liekkiin että ylhäällä olevaan liekkiin. Sen kautta välittyivät Logoksen energiat, jotka olivat välttämättömiä muodon ja ainesten materialisoinnille Aineen tasoilla.
Kaukana omista vähäisistä saavutuksistamme olivat ne suuret teknologiset edistysaskeleet, jotka saavutettiin Mu:n vuosisatojen ajan jatkuneen kulttuurin aikana. Ne tuotiin esiin yleismaailmallisen yhteenkuuluvuuden kautta Jumalallisen Äidin kanssa, jonka tietoisuus käsittää kaikkea maan tasolla tapahtuvaa ilmenemistä ohjaavat lait. Kansa omistautui Jumalan suunnitelmalle, joka tuli ilmi hänen Kaiken-näkevän-silmänsä kautta. Heidän saavutuksensa kaikilla aloilla osoittavat, mihin korkeuksiin sivilisaatio voi kohota, kun Äitiliekkiä kunnioitetaan ja rakastetaan jokaisessa sydämessä ja kun sitä vartioidaan ja laajennetaan hänen nimelleen omistetuissa pyhäköissä. Käy selväksi, että ihmisen lankeemus armosta oli itse asiassa seurausta siitä, että hän luopui Äidin palvonnasta ja käytti väärin peruschakraan sijoitetun siemenatomin energioita. Juuri siemenatomi luo Äitiliekin valon fyysiseen kehoon.
Ihmisen lankeemus Lemurialla
Mu-mantereen tuhoutuminen oli siis suoraan seurausta ihmisen syntiinlankeemuksesta, joka saavutti alimman pisteensä, kun Kosmiselle Neitsyelle omistetut pyhäköt häpäistiin. Tämä tapahtui vähitellen: tehtiin myönnytyksiä periaatteen suhteen ja irtauduttiin Pyhästä Hengestä, mistä väistämättä seurasi näkemyksen menettäminen. Kunnianhimon ja itserakkauden sokaisemina papit ja papittaret eivät enää vaalineet liekkejä. He hylkäsivät valansa ja luopuivat niiden pyhien rituaalien harjoittamisesta, jotka olivat säilyneet katkeamattomina tuhansia vuosia – niin kuin pyhät enkelitkin vahtivat jatkuvasti Korkeimman Jumalan alttarilla itsestäänpalavaa liekkiä.
Kuuäidin, Ilmestyskirjassa[1] mainitun suuren porton palvonta korvasi Aurinkoäidin palvonnan, jonka Johannes oli nähnyt naisena, "jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä".[2] Lyijyyn ja kiveen sijoitetusta mustasta kristallista tuli Äiti-säteen väärinkäytön keskittymä ja uuden uskonnon symboli. Temppelijärjestöjen sisäpiirejä häpäistiin yhtä kerrallaan harjoittamalla luciferialaisten opettamaa pirullista mustaa magiaa ja falloksenpalvontaa, kunnes täysin väärä teologia pyyhkäisi pois Äidin palvonnan ikivanhat rakenteet.
Mu-mantereen elämää turmelivat entisestään avaruusolennot ja langenneet enkelit irvokkaine geneettisine epäluomuksineen, jotka pilkkasivat Jumalaa ja häpäisivät Äidin pyhän tieteen sotkemalla ihmiset jumalten sotiin.
Lemurian uppoaminen
Mu-mantereen asukkaat kuulivat vähitellen luonnonmullistuksen ensimmäiset jyrinät. Kaukaisimpien siirtokuntien alttarit luhistuivat ensimmäisinä. Kun satanistit valtasivat viimeiset linnakkeet – päätemppeliä ympäröivät kaksitoista temppeliä – jäljellä olevien uskollisten kutsuma valon sysäys ei riittänyt pitämään mantereen tasapainoa yllä.
Niin Mu upposi lopulta pimeyden painosta, jonka hänen lapsensa olivat kutsuneet esiin – ja jota he pahojen tekojensa takia olivat alkaneet rakastaa enemmän kuin valoa. Mu upposi vulkaanisen tulen ja räjähtävän laavan hirvittävään massaan, eikä tuota mahtavaa kansaa ja mahtavaa sivilisaatiota ylläpitäneitä liekkikeskittymiä enää ollut. Se, minkä rakentaminen oli kestänyt satojatuhansia vuosia, purettiin kosmisen hetken aikana – kokonaisen sivilisaation saavutukset katosivat unohduksiin, ihmisen henkinen ja aineellinen kehitys poistettiin hänen ulkoisesta muististaan!
Äitiliekin menetys
Vaikka tuo katastrofi oli tuhoisa miljoonille sieluille, paljon suurempi merkitys oli sillä, että päätemppelin alttarilla palanut Äitiliekin keskittymä tuhoutui – se oli ollut elämää antava tuli, tunnusmerkki jokaisen ihmisen jumaluudesta, joka ilmeni kuten ylhäällä niin alhaalla. Valitettavasti eteenpäin annetun soihdun annettiin pudota maahan. Fanaattisella kiihkolla yötä päivää työskennelleet langenneet onnistuivat strategioillaan saavuttamaan päämääränsä: Äitiliekki sammutettiin fyysiseltä tasolta.
Jonkin aikaa näytti siltä, että Pimeys oli täysin peittänyt Valon. Kun kosmiset neuvostot näkivat ihmisrodun hylänneen valon, he äänestivät Jumalansa hylänneen kansan planeetan hajottamisen puolesta. Tämä olisi ollut sen kohtalo, ellei Sanat Kumara olisi astunut väliin ja tarjoutunut lähtemään vapaaehtoisesti Hesperuksesta (Venus) pitääkseen yllä liekkiä ihmiskunnan puolesta ja pitääkseen valon tasapainoa yllä Terran puolesta siihen asti, kunnes ihmiskunta palaisi muinaisten esi-isiensä puhtaaseen ja tahrattomaan uskontoon.[3]
Vaikka Äitiliekin fyysinen keskittymä menetettiin Mu-mantereen upotessa, Jumala ja Jumalatar Meru ovat vaalineet feminiinistä sädettä eetteritasolla Titicaca-järvellä sijaitsevassa temppelissään.
Kadotettu paratiisi
Emämaan mukana menehtyneiden sielut ruumiillistuivat uudelleen alastomalle maalle. Paratiisinsa menettäneet vaelsivat hiekalla, jonka atomeihin oli kaiverrettu Herra Jumalan julistus: "Olkoon maa sinun takiasi kirottu."[4] Koska heillä ei ollut mitään muistikuvaa aiemmasta asemastaan eikä mitään sidettä siihen – sillä heiltä puuttui liekki – he taantuivat alkukantaiseen olemassaoloon. Koska he olivat olleet tottelemattomia Jumalan lakeja kohtaan, he menettivät mestaruuden itsensä suhteen, oikeuden hallita ja tiedon MINÄ OLEN Läsnäolosta. Heidän kolminaisliekkinsä väheni pelkäksi välähdykseksi, ja heidän kehotemppelinsä valot sammuivat.[5]
Ihmistä ei enää voitu pitää Kristuksen kuvana, ja niin hänestä tuli yksi laji (Homo sapiens), eläin muiden eläinten joukossa. Hänen Jumal-potentiaalinsa sinetöitiin kosmisen historian tuhanneksi päiväksi. Näin alkoi piinallinen evoluution vaellus, joka on tuonut sivilisaation nykyiselle tasolleen ja jonka on tarkoitus huipentua Kristusmestaruuden ja täyden Jumal-toteutumisen kultaiseen aikakauteen.
Katso myös
Lisätietoa
Lisäopetusta Lemuriasta ja sen tuhosta, katso Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, The Path of the Higher Self, volume 1 of the Climb the Highest Mountain® series, s. 60–78, 411–414.
Katso myös James Churchward, The Lost Continent of Mu (1931; reprint, New York: Paperback Library Edition, 1968).
H. P. Blavatsky, The Secret Doctrine, Vols. I and II, (Pasadena, Ca.: Theosophical University Press, 1888, 1963), suom. Salainen oppi, osat 1 ja 2, katso hakemistosta viitteet Lemuriaan.
Lähteet
Pearls of Wisdom, vol. 31, no. 26, 12.6.1988.
Mark L. Prophet and Elizabeth Clare Prophet, The Path of the Higher Self, volume 1 of the Climb the Highest Mountain® series, s. 411–414.