Äiti Teresa
Mother Teresa was the founder of the Order of the Missionaries of Charity, a Roman Catholic order of nuns dedicated to serving the poor, especially in India.
Her calling
As a young girl in Albania, Teresa knew that God was in pain and she wanted to walk in the way of the Good Physician to alleviate that pain where God’s hurt was greatest.
The Catholic nun and missionary who became known as the saint of the gutters did not begin her mission in the streets. She served for a time at the Loreto convent school in Calcutta, teaching the well-to-do young. Teaching was rewarding work, but it was not her ultimate mission.
Her real call came when she was on a train to Darjeeling in 1946.
Father Edward Le Joly, her spiritual director for two decades, recounts the story of how she heard God’s call:
“It was,” Mother Teresa told me, “on the tenth of September 1946, in the train that took me to Darjeeling, the hill station in the Himalayas, that I heard the call of God.” In quiet, intimate prayer with her Lord, she heard distinctly what she says was for her, “a call within a call.” “The message was quite clear: I was to leave the convent and help the poor whilst living among them. It was an order. I knew where I belonged.”[1]
So she answered El Morya’s call to serve the poorest of the poor in Calcutta. Malcolm Muggeridge explains in his book, Something Beautiful for God:
This was the end of her biography and the beginning of her life; in abolishing herself she found herself, by virtue of that unique Christian transformation, manifested in the Crucifixion and the Resurrection, whereby we die in order to live.[2]
Muggeridge, who lived a European lifestyle in Calcutta as a newspaperman in the thirties, found life there barely tolerable. When he learned of Mother Teresa’s move, he was deeply affected. He writes:
To choose, as Mother Teresa did, to live in the slums of Calcutta, amidst all the dirt and disease and misery, signified a spirit so indomitable, a faith so intractable, a love so abounding, that I felt abashed.[3]
Her mission
After she made the decision to serve the poor, she patiently waited two years to be released from her vows, and with but a few rupees in her pocket she began her ministry. Now her Missionaries of Charity order runs orphanages, homes for the poor, AIDS hospices and other charity centers around the world.
When she was first starting her mission, she was very much alone. She wrote in her diary:
Today I learned a good lesson. The poverty of the poor must be so hard for them. While looking for a home (for a center), I walked and walked till my arms and legs ached. I thought how much they must ache in body and soul, looking for a home, food and health. Then the comfort of Loreto came to tempt me. But of free choice, my God, and out of love for You, I desire to remain and do whatever be Your holy will in my regard. Give me courage now, this moment.
Starting with nothing, she cheerfully went to serve those with less than nothing. Teresa counsels, “Make sure that you let God’s grace work in your souls by accepting whatever he gives you, and by giving him whatever he takes from you. True holiness consists in doing God’s will with a smile.[4]
In a 1974 interview she said:
I see God in every human being. When I wash the leper’s wounds, I feel I am nursing the Lord himself. Is it not a beautiful experience?
Muggeridge commented on criticism of Mother Teresa:
Criticism of Mother Teresa is often directed at the insignificant scale of the work she and the Sisters undertake by comparison with the need.... But Christianity is not a statistical view of life. That there should be more joy in heaven over one sinner who repents than over all the hosts of the just, is an anti-statistical proposition. Likewise with the work of [Mother Teresa’s] Missionaries of Charity. Mother Teresa is fond of saying that welfare is for a purpose—an admirable and a necessary one—whereas Christian love is for a person. The one is about numbers, the other about a man who was also God.[5]
What the poor need, Mother Teresa was fond of saying, even more than food and clothing and shelter (though they need these, too, desperately), is to be wanted. It is the outcast state their poverty imposes upon them that is the most agonizing.[6]
Inner life
To Mother Teresa, every act was one of surrender to God’s will. She said:
Every day you have to say yes. Total surrender—to be where he wants you to be. If he puts you in the street, if everything is taken from you, to accept to be in the street at that moment. Not for you to put yourself in the street, but to accept to be put there. This is quite different. To accept if God wants you to be in the palace, as long as you are not choosing to be in the palace. This is what makes the difference in total surrender: to accept to be cut to pieces and yet for every piece to belong to him. This is the surrender.[7]
For Mother Teresa and her sisters, their holy work went hand in hand with prayer. Desmond Doig, the first journalist ever to write about Mother Teresa, said:
To Mother Teresa, whose life is a living prayer, the need to withdraw, to be alone with God, is as important as her work.[8]
Sister Agnes, Teresa’s first postulant, once spoke of the importance of balancing their missionary work with prayer:
Every day we have mass, half an hour of meditation, morning prayer, afternoon prayer, and in the evening we have a full hour of Adoration. It would not be possible to work otherwise. There must be a spiritual motive.[9]
Malcolm Muggeridge wrote:
For Mother Teresa,... the mass [is] the spiritual food which sustains her, without which she could not get through one single day or hour of the life of dedication she has chosen.[10]
Mother Teresa was love in action. As one of her Sisters of Charity said:
Mother ... wishes to die on her feet. And that is what she is doing—giving herself to the last drop.[11]
Poismeno
Teoksessa Viestejä taivaasta äskettäin Veljeskunnan retriitteihin saapunut sielu esitti nämä kommentit Äiti Teresan poismenon jälkeen:
Äiti Teresa oli pyhimys kaikin tavoin. Hän sai kutsumuksensa mestareilta sisäisillä tasoilla ja hän toteutti sen yli odotusten. Jotkut kirjoittajat, joilla on vain vähän arvostelukykyä ja suuri ego, ovat vihjailleet, että Äiti Teresan olisi pitänyt muuttaa poliittisia menettelytapoja köyhien hyväksi tai että hän oli väärässä ottaessaan niin paljon rahalahjoituksia tehtäviään varten. Jumalaa nämä huomautukset eivät miellytä, sillä ne ovat peräisin ihmisiltä, jotka yrittävät istua tuomitsemassa, vaikka se ei ole heidän paikkansa eikä heidän manttelinsa.
Jokaisen ihmisen kutsumus on ainutlaatuinen. Äiti Teresan tehtävä oli palvella köyhistä köyhimpiä. Hän teki tämän niin syvällä rakkaudella ja tietoisuudella jokaisen sielun arvokkuudesta, että hän itse asiassa osti tälle planeetalle lisää aikaa. Hän näki Kristuksen jokaisessa. Hänen läsnäolonsa auttoi toisia haluamaan tehdä paremmin, antamaan enemmän ja palvelemaan enemmän. Hänen läsnäolonsa oli itsessään parantava voima. Hänen työnsä oli henkisesti käytännöllistä, mutta siinä oli myös suurta hengellistä syvyyttä. Hän ei vain puhunut puheita vaan taivalsi niiden mukaan. Hän eli niin kuin Kristus opetti.
Äiti Teresa ei koskaan tavoitellut mitään siitä maineesta, jonka hän sai. Se itse asiassa aiheutti hänelle hengellistä ahdistusta ja fyysistä tuskaa. Maine oli oikeasti Kristukselle eikä hänelle. Hän ymmärsi tämän, mutta ne, jotka kertoivat hänen tarinaansa, eivät pystyneet täysin ymmärtämään sitä. Hänen tehtävilleen tuli varoja, mutta tämä on henkistä alkemiaa. Hän oli Jumalan astia. Kuten hän kerran sanoi: ”Olen vain kynä Herran kädessä.” Jumala antaa varoja, kun se on tarpeen pyhimyksen työlle. Hän oli vapaa ahneudesta, vihasta, himosta ja muista maallisista heikkouksista. Hän halusi pelastaa sieluja ja palvella köyhiä. Tämän hän teki upeasti.
Vaikka Äiti Teresa oli kauttaaltaan katolinen, hän kunnioitti kaikkien tapaamiensa ihmisten tapoja. Hän ei tuominnut ketään tämän hengellisen uskomuksen takia ja hän palveli kaikkia, jotka oli lähetetty hänen tielleen. Tästä voi oppia paljon.
Äiti Teresan koti oli Intiassa syystä. Hän edusti Äiti-liekkiä ja Intia tuli kunnioittamaan häntä Äitinä.
Taivaassa odotettiin hänen saapumistaan. Hänen elämänsä oli syy juhlaan eetterivaltakunnassa. Todellakin sanat ”hyvin tehty” kaikuivat saleissamme ja tunsimme kaikki iloa hänen saavutuksistaan. Tämä Jumalan tytär ymmärsi ilon ta valla, jonka vain harvat ovat tunteneet.
On tärkeää huomata, että aluksi hänen kutsumuksensa ei tullut helposti tai yksinkertaisesti; hyvin harvat tulevat niin. Äiti Teresa rukoili jatkuvasti ja opiskeli sisäistääkseen Kristuksen opetusten syvimmän merkityksen. Häntä ohjattiin koko hänen tehtävänsä ajan, koska hänen aikomuksensa oli puhdas ja hän oli omistautunut Jumalan tahdolle. Hänen kehittymisensä pyhimykseksi oli kuitenkin polku ja prosessi. On mitä suurin sääli, jos muut ihmiset eivät ymmärrä, että tämä polku on avoin kaikille, jotka tavoittelevat sitä samalla palavalla innolla ja sitoutumisella, jotka hän muotoili esikuvaksi.[12]
Lähteet
Elizabeth Clare Prophet, 1.2.1993.
Elizabeth Clare Prophet, 13.10.1997.
Elizabeth Clare Prophet, Pearls of Wisdom, vol. 40, no. 34, October 1, 1997.
- ↑ E. Le Joly, Servant of Love (San Francisco: Harper & Row, 1977), p. 17.
- ↑ Malcolm Muggeridge, Something Beautiful for God (San Francisco: Harper & Row, 1971), p. 16.
- ↑ Ibid., p. 21.
- ↑ Ibid., p. 67.
- ↑ Ibid., p. 28.
- ↑ Ibid., pp. 22, 23.
- ↑ Mother Teresa, a film by Ann Petrie (Petrie Productions, 1986).
- ↑ Desmond Doig, Mother Teresa: Her People and Her Work (New York: Harper & Row, 1976), p. 155.
- ↑ Ibid., p. 156.
- ↑ Muggeridge, Something Beautiful for God, p. 53.
- ↑ Mother Teresa, a film by Ann Petrie.
- ↑ Patricia Kirmond, Viestejä taivaasta, s. 211–13.